Jesse Ruotsalainen on Lännen Omavoiman uusi toimitusjohtaja

Lännen Omavoiman uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jesse Ruotsalainen. Riihimäeltä kotoisin oleva energia-alan ammattilainen aloittaa uudessa tehtävässään 6. syyskuuta.

–Kun kuulin Lännen Omavoiman tulevista suunnitelmista, haaste kuulosti heti erittäin mielenkiintoiselta. Odotan innolla uusia työtehtäviä, Jesse Ruotsalainen sanoo.

Tulevilla suunnitelmilla uusi toimitusjohtaja viittaa Lännen Omavoiman laajentumiseen Pirkanmaalle, jossa toimivat sähkönmyyntiyhtiöt Leppäkosken Energia Oy ja Valkeakosken Energia Oy siirtävät sähkönmyyntiliiketoimintansa Lännen Omavoimaan ja tulevat samalla yhtiön osakkaiksi.

Yhtiön koko kasvaa noin kaksinkertaiseksi ja maantieteellinen alue laajenee huomattavasti. On ilo olla rakentamassa tätä muutosta ja varmistaa samalla, että hyvä paikallinen palvelu säilyy jatkossakin.

–Tämä on merkittävä muutos Lännen Omavoiman toimintaan. Yhtiön koko kasvaa noin kaksinkertaiseksi ja maantieteellinen alue laajenee huomattavasti. On ilo olla rakentamassa tätä muutosta ja varmistaa samalla, että hyvä paikallinen palvelu säilyy jatkossakin, Ruotsalainen toteaa.

Aiemmin Rauman Energia Oy:n ja Vakka-Suomen Voima Oy:n puoliksi omistaman Lännen Omavoiman asiakasmäärä tulee yhdistämisen myötä olemaan yli 65 000 ja yhtiön liikevaihto kasvaa uusien osakkaiden myötä noin 40 miljoonaan euroon. Yhdistyminen tapahtuu ensi vuoden alkuun mennessä.

–Työ vuodenvaihteen muutoksia varten on aloitettu jo hyvissä ajoin ja hyppään tähän nyt innolla mukaan. Osakkuusyhtiöiden sekä Lännen Omavoiman asiantuntijoista on muodostettu työryhmiä, joissa työskentelee alansa huippuasiantuntijoita. On hienoa päästä rakentamaan Lännen Omavoiman laajentumista.

Lempäälässä asuvalle Jesse Ruotsalaiselle energia-ala on tullut tutuksi monelta kantilta sen jälkeen, kun hän vuonna 2008 valmistui Tampereen teknillisestä yliopistosta. Ruotsalainen on vuosien saatossa toiminut Energiakolmiolla salkunhoitajana, Elenian asiakaspalvelun kehityspäällikkönä, Hansel Oy:ssä valtion energianhankinnasta vastaavana päällikkönä sekä Empower IM:llä myyntipäällikkönä ja kehitysjohtajana.

Lännen Omavoiman toimitusjohtajaksi Ruotsalainen siirtyy Energia Myynti Suomi Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.