Energiateollisuuden vuoden 2019 sähkötilastot julki

Energiateollisuus ry:n julkaisemat sähköntuotannon vuositilastot osoittavat, että sähköntuotannon päästöt ovat laskeneet vuoden 2019 aikana 23 prosenttia ja ovat nyt alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin.

-Tärkein syy päästöjen vähenemiseen on sähkön erillistuotannon romahdus lähes puoleen edellisen vuoden tasosta, ja samalla fossiilisten käytön väheneminen erillistuotannon sisällä, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

Erillistuotantoon luetaan fossiilisilla ja turpeella tuotettu sähkö silloin, kun samalla ei tuoteta (myös) lämpöä. Jos tuotetaan myös lämpöä, kyse on yhteistuotannosta, eli CHP:sta. Sen tuotanto pysyi vuonna 2019 edellisen vuoden tasolla, mutta turpeen osuus polttoaineena laski hieman hakkeen hyväksi. Yhteistuotannon volyymi perustuu talvikuukausien lämpöenergian tarpeeseen.

-Päästökauppa on todella alkanut vaikuttaa siihen, miten energiaa tuotetaan, Leskelä toteaa.

-Fossiilisten polttoaineiden käyttö ei enää ole kannattavaa, ja ne poistuvat tuotannosta sitä mukaa kuin uutta kapasiteettia saadaan tilalle. Lupaavimmat näkymät uusille investointipäätöksille ovat sähköntuotannon osalta tuulivoimassa, Leskelä jatkaa.

-Sähkön kokonaiskulutus oli 86 terawattituntia. Kulutus laski vuoden 2019 aikana 1,5 terawattituntia. Kulutuksen väheneminen johtuu teollisuuden volyymin laskusta. Metsäteollisuuden vaikutus teollisuuden kulutuksen vähenemiseen oli suurin, noin 60%. Kotitalouksien sähkönkulutus nousi hieman, 0,2 TWh. Teollisuus käyttää 46% kaikesta sähköstä.

Sähkön tuotantomuodot 2019, prosenttia kotimaisesta tuotannosta

  • Ydinvoima 35%
  • Vesivoima 19%
  • Biomassa 18%
  • Tuuli 9%
  • Kivihiili 7%
  • Maakaasu 6%
  • Turve 4%​​​​​​​
  • Jäte, aurinko ja öljy yhteensä <2%

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.