Aila-myrskyn tuhojen korjaukset ovat jatkuneet koko viikonlopun

Aila-myrsky, Vertek, Kulhaistentie
Tällainen näky oli tänään sunnuntaina vastassa Kulhastentiellä Rokin alueella.

Aila-myrskyn aiheuttamien jälkien korjaaminen on jatkunut läpi viikonlopun Rauman Energia Sähköverkon alueella. Korjaustöitä on tehty muutaman työryhmän voimin aamusta iltaan. Mantereella ei ole enää sähköttömiä asiakkaita, mutta puita on vielä kaatuneina sähkölinjoilla ja niiden osalta työt jatkuvat ensi viikolla.

Rauman saaristoon myrsky pääsi iskemään voimalla ja sähköjohdoille on kaatunut puita useassa eri kohteessa katkaisten sähkönjakelun monelta asiakkaalta joko kokonaan tai osittain. Sunnuntai-iltapäivään mennessä Reksaari, Kivi-Reksaari, Kovakynsi, Taipalinenmaa sekä Kalattila on saatu pääosin palautettua sähkönjakelun piiriin.

Nurmeksen, Koliston Leppäkarin ja Kivikarin alueilla viankorjaustöihin päästään maanantaina. Turvallisuussyistä sähkönjakelu on katkaistu kokonaan näiden saarien alueelta tällä hetkellä.

Omenapuumaassa, Heinäsen ja Ristkarin aluella korjaustöihin on myös tarkoitus päästä alkuviikon aikana.

Kaikkia pienjänniteverkon vikoja ei valitettavasti näy Häiriöinfo-karttapalvelussa, johon pääsee tästä.

Ajankohtaista

Uudet mittarit luetaan kuukauden viimeisellä tunnilla. Näin raportointi- ja laskutusjakso on aina tasan kuukausi.

Haluamme kannustaa ihmisiä tekemään hyvää, joten jatkoimme e-laskukampanjaa huhtikuun loppuun.

ELY-keskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Tuorein avustushaku avautui lokakuussa 2025.

Sunnuntaina 25.1. klo 10 aikaan Isoarontien eteläpäässä oleva puistomuuntamo vikaantui ja sähkönjakelu keskeytyi noin 100 Isoarontien ja Kirsikkatien alueiden asiakkailta.

Rauman Energian 125-juhlavuosi huipentuu Lumen-valotaidetapahtumaan, jossa tänä vuonna useampi REO:n mahdollistama teoskohde.

Pääosa sähköverkon vioista oli yksittäisiä asiakkaita koskeneita pienjännitevikoja saaristossa ja Kaarojärven alueella. Laakossa oli keskijännitevika, joka koski 33 asiakasta.

Kaupungin energiatyöryhmä on lisäksi valmistellut kaupungin kohteissa käytettävän kaukolämmön muuttamista hiilineutraaliksi vuoden 2026 alusta lähtien.

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.